sunnuntai 8. tammikuuta 2017

AURINKOALUS III-kirja ja ohjelmapaketti on julkaistu

AURINKOALUS III™ (SUNSHIP III™) on 13–14-vuotiaille suunnattu maakasvatusohjelma. Nimensä se on saanut siitä, että maapallo on kolmas planeetta lähimmästä tähdestämme, auringosta.  Ohjelman tarkoituksena on motivoida osallistujia näkemään ympäristöasioita uudella tavalla ja antaa vaihtoehtoja uuden kestävämmän elämäntavan rakentamiseksi.  Ohjelman  2  ½-3 päivää kestävä "Aloitusjakso" toimii tehokkaana  ponnahduslautana sille,  mitä ohjelmaan osallistuvat nuoret tekevät myöhemmin kotona ja koulussa. 






AURINKOALUS III – edessä olevan matkan oivallus ja valinta -kirja antaa perusteellisen kuvan koko ohjelmasta ja se motivoi kestävämpää elämäntapaa edistäviä toimipaikkoja ja ohjaajia aloittamaan ohjelman toteuttamisen. Kirjan alkuperäisteoksen kirjoittajina ovat toimineet professorit Steve Van Matre ja Bruce Johnson.

Kirjassa mukana mm.

- yleiskuvaukset neljästä ekologisesta harjoitteesta: Solarville, Aineiden kierrätyslaitos, Museoprojekti ja Aurinkotemppeli SOL.
- outo hahmo O/V edustaen vertauskuvallisesti ihmisen kaksijakoisuutta – tasapainoista puoltamme  ja häirikköpuoltamme.
-  Maan Emo, vanha  tarinankertoja, joka johdattelee nuoret omalle etsintämatkalle. 
- Solarit, aurinkovalon energian rahayksikkö, jota käytetään kaikkeen toimintaamme maapallolla.
- Päivin päivä, jonka aikana nuori kuluttaa suuren määrän energiaa tajuamatta itse miten toimii.
- Kuoleman varjo, aamun koitteessa tapahtuva vuoropuhelu kuoleman ja uhanalaisten lajien kanssa.


Kirjan ja ohjelmapaketin on julkaissut kansainvälinen vapaaehtoisvoimin toimiva Maakasvatusinstituutti (The Institute for Earth Education). Kirjaa voi tilata tilauslomakkeella ja koko ohjelmapaketin sisältöön voi tutustua täältä.