Maapallo tarvitsee sinua juuri nyt enemmän kuin koskaan. Aikaa on jäljellä enää vähän. Tulet seuraavilta sivuilta lukemaan uudesta suunnasta, jonka suuri osa maailman ammattimaisista ympäristökasvattajista on jo valinnut. Maapallo on hädässä ja me ihmiset olemme ongelma - mutta me voimme olla myös ratkaisu ongelmiin. Toivottavasti liityt kulkemaan maakasvatuksen polkua kanssamme!


Miten maakasvatusta tehdään?





JÄSENTÄMINEN

”Uskomme, että on laadittava ohjelmakokonaisuuksia, jotka tarjoavat seikkailullisia, taianomaisia oppimiskokemuksia ja joilla on selkeät tavoitteet.”

Maakasvatuksen päämääriin päästään sellaisten oppimiskokemusten kautta, jotka suuntautuvat tarkkaan määritettyyn kohteeseen, etenevät harkitussa järjestyksessä ja rakentuvat toisten osioiden pohjalle. Seuraavaksi käsitellään joitakin maakasvatusta ’jäsentäviä’ suuntaviivoja, jotka toimivat tienviittoina sekä maakasvatusharjoitusten kehittämisessä että niiden ohjaamisessa.

Vältä näitä:
- lajinmääritys ja nimeäminen
- puhuminen ilman kiinnekohtaa
- kysymys ja vastauspelin pelaaminen
- harjoitusten hajottaminen

Toteuta näitä:
- taianomaisten oppimiskokemusten luominen
- jakamisen ja tekemisen korostaminen
- opitun palkitseminen, vahvistaminen ja yhdistäminen
- esikuvana toimiminen ympäristöasioissa

Vältä lajinmääritystä ja nimeämistä

Emme vastusta eliöiden tunnistamista mitenkään ehdottomasti. Nimet eivät aina ole mielestämme merkityksettömiä, mutta maakasvatuksessa niillä ei ole kovin suurta merkitystä. Maakasvatuksessa uskotaan, että käsitteet ovat tärkeämpiä kuin nimet. Haluamme keskittyä elämän toimintoihin elämän palasten sijasta. Monesti tuntuu kuitenkin olevan niin, että kun eliö saa nimen se menettää samalla kiinnostavuutensa ja sitä lakataan ajattelemasta.

Useimpien mielestä nimien opettelu on hyödyllistä siksi, että nimi on kuin arkistokaapissa roikkuvan riippukansion nimilappu. Kun riippukansioon on merkitty nimi, siihen on helpompi lisätä uutta tietoa. Tämä lähestymistapa on yleisesti ottaen poikinut eniten tyhjiä riippukansioita maailmanhistoriassa. Nimet ovat kuin maamerkkejä; niitä ei tarvita kovinkaan monta oikealla tiellä pysymiseen. Maakasvatuksen ydin onkin siinä, että kootaan riippukansiot elämän toiminnoille, yhteisöille ja lokeroille, ei elämän palasille.

Näyttää siltä, että melko harvat ihmiset kiinnostuvat luonnosta nimien kautta. Nimillä olemme sammuttaneet monen luontoinnostuksen kipinän alkuunsa, sen sijaan että olisimme ruokkineet sitä. Luontoretkillä ihmiset ovat kuitenkin tottuneet kysymään ja kuulemaan nimenomaan lajinimiä. Mukanaolijoille tulisikin kertoa jo ennen harjoitusta, mistä syystä asioita ei kovin paljon retkellä nimetä. Nimeämisen välttäminen on myös vetäjälle hyvin haasteellinen lähestymistapa, sillä se pakottaa väistämättä etsimään uusia toimintatapoja.

Vältä puhumista ilman kiintopistettä

Piaget totesi, että opimme, kun meillä on jotakin kädessämme. Miksikö? Koska se on konkreettista. Siksi maakasvatuksessa pyritään antamaan osallistujille jotain käteen harjoituksen aikana. Tai jos emme voi tarjota jotakin kädessä pideltävää, meillä on jotakin, johon kaikki oppilaat voivat keskittää huomionsa - toisin sanoen havainnollinen kiintopiste. Perinteisillä retkillä vetäjillä on usein pakottava tarve puhua liikaa, eksyä yksityiskohtiin, harhautua pääasiasta. Uskomme, että muutama huolella valittu sana yhdistettynä sopivaan, havainnollistavaan esineeseen tai käsitteeseen edistää oppimista usein paremmin kuin luennointi. Maakasvatuksessa yritetään saada oppilaat toimimaan, ei pelkästään kuuntelemaan.

Vältä kysymys- ja vastauspelin pelaamista

Tämän pelin kulku on varmasti kaikille tuttu: Ohjaajalla on mielessään jokin sana, ja sitten lapset yritetään saada arvaamaan, mikä se on. Tämän menetelmän huonona puolena on se, että ohjaaja saa monta ihmistä arvaamaan väärin, jotta yksi heistä lopulta arvaisi oikein. Kuitenkin se, mitä sanomme ääneen, iskostuu mieleemme paremmin kuin se mitä pelkästään ajattelemme tai se, mitä kuulemme jonkun muun sanovan. Niinpä ohjaaja iskosti useimpien ihmisten mieliin väärät vastaukset oikeiden sijasta. Tähän peliin osallistuvatkin lähinnä muutamat nokkelimmat, kilpailunhaluisimmat, sanavalmiimmat tai tunnolliset oppilaat. Toiset kuuntelevat välinpitämättöminä tai tuijottavat eteensä tyhjin katsein. Monet lapset oppivat jo varhain, ettei kannata ottaa väärinvastaamisen riskiä.

Maakasvatuksessa kysymysten tarkoitus on synnyttää mielekästä toimintaa. Kysymysten tehtävänä on helpottaa harjoituksen kulkua, ei kuulustella lapsia. Kuvittele, että olet lapsiryhmän kanssa piirissä vanhan kannon ympärillä. Mietit ääneen, miltä kanto mahtaa tuntua. Et esitä kysymystä vastauksen toivossa, vaan jotta saisit lapset kiinnostumaan kannosta. Kysyt, jotta lapset saisivat omakohtaisen kosketuksen kantoon ja saisivat mielekästä tekemistä sitä tutkimalla.

Vältä harjoituksen hajottamista

Hyvät oppimiskokemukset vaativat tavallisesti tarkkaan määriteltyä, jatkuvaa energiapanosta. Tämä koskee varsinkin suuria oppilasryhmiä. Monilla ohjaajilla on kuitenkin luontainen taipumus käyttää harjoituksiin yhä vähemmän energiaa kerta kerralta.

Harjoituksen ohjaamisessa on kuitenkin otettava huomioon jokainen yksityiskohta. Maakasvatusharjoitukset on suunniteltu mahdollisimman tehokasta oppimista silmällä pitäen, ja kaikki harjoituksen osat ovat tärkeitä. Tunnelma, tarpeisto, pikku yksityiskohdat, tapahtumien jaksotus, järjestys. Pikkuseikoilla on harjoituksessa usein tärkeä rooli. Se saattaa olla harjoituksen yhden osan sitominen toiseen, oppilaiden motivointi tai hyvän lavastuksen luominen.

Kun valmistelet harjoitusta, analysoi kaikkia sen osasia vielä kerran. Kuvittele harjoituksen jokainen yksityiskohta sielusi silmin. Sinun on tutkittava paikka, järjestettävä tarpeisto paikoilleen, harjoiteltava oma roolisi ja tarkistettava tapahtumien jaksotus, vaikka olisit vetänyt saman harjoituksen sata kertaa.
Lopuksi, vaikka itse harjoitukset ovatkin tärkein opettaja, ohjaajan energia on kuitenkin se, joka antaa kipinän toiminnalle. Ohjaajan energia toimii myös välikappaleena, jonka avulla harjoituksen sisään rakennettu taika ja seikkailu voivat tehdä tehtävänsä.

Luo taianomaisia oppimisseikkailuja

Sen, että oppii tuntemaan maapalloa ja sen järjestelmiä, tulee olla iloinen kokemus. Jos oppiminen tapahtuu väkisin, on vaara, että tulokset ovat päinvastaisia kuin toivottiin. Meidän tulee houkutella oppilaat harjoituksiin mukaan sen sijaan, että pakotamme heidät mukaan. Meidän on annettava toiminnan kietoa heidät pauloihinsa. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan ripaus taikaa ja seikkailua.
Taika, on jotakin sellaista, mikä häikäisee ja saa haltioihinsa, myös silloin, kun se tapahtuu hiljaa ja lempeästi. Taika tarttuu jokaiseen osallistujaan ja tempaa hänet mukaansa ajasta ja paikasta riippumatta. Taian kyllä tunnistaa, kun sen kokee. Taikaa, ei ole helppo saada aikaan. Se ei ole vain sitä, että panee toimintaan vähän lisää omaa energiaansa tai tekee jotakin huomiota herättävää. Se on syvällistä välittämistä toisten kokemuksista.

Seikkailu puolestaan on uppoutumista uusiin aistiärsykkeisiin. Seikkailu on sitä, että näkee, haistaa, kuulee, maistaa, koskettaa uusia asioita. Siksi luonnossa tapahtuvat seikkailut ovat niin upeita. Valmistautuminen on aina tärkeä osa seikkailua, sillä eihän seikkailu yleensä tapahdu luokassa tai kotona.

Opetusseikkailu vaatii siis samoja asioita, kuin seikkailu yleensä. Teemme suunnitelmia ja valmistaudumme. Odotamme innokkaina ja lähdemme lopulta matkaan. Etsimme jännitystä ja voitamme vastoinkäymiset. Sanonta ”Opimme parhaiten silloin, kun adrenaliini virtaa” pitää hyvin paikkansa, sillä parhaiten mieliimme jäävät aina hienoimmat, mutta toisaalta myös pahimmat muistot. Ohjaajan on kuitenkin aina hyvä pitää mielessä, että päämäärän tulee ohjata seikkailua, eikä toisin päin.

Painota jakamista ja toimintaa

Opetuksen todellinen tehtävä on luoda jännittäviä ja kiinnostavia oppimistilanteita. Maakasvattajan tehtävä ei ole näyttää ja opettaa, miten asiat ovat, vaan jakaa asioita ja toimia yhdessä oppilaan kanssa. Se mitä ihmisille kerromme ei ole yhtä tärkeää kuin se, mitä he sillä tiedolla tekevät. On ratkaisevan tärkeää oivaltaa tämä. Jos haluamme, että osallistujat todella oppivat jonkin asian, meidän on annettava heille jotakin, mihin he voivat soveltaa saamaansa tietoa. Siinähän juuri piilee koko oppimisen salaisuus: minun on saatava sinut tekemään jotakin tiedoillasi. Meidän on myös luotava miellyttävä jakamisen ilmapiiri, jossa tämä toiminta tapahtuu.

Palkitse, vahvista ja yhdistä

Päivittäin tarjoutuu kymmeniä tilaisuuksia, jolloin tarkkaavainen ohjaaja voi palkita jotakuta myönteisestä käyttäytymisestä, vahvistaa aiemmin esitettyä asiaa tai auttaa oppilasta näkemään uusien asioiden yhteydet aiempiin kokemuksiin. Maakasvatuksessa on pyritty järjestämään oppilaille tilanteita, joiden tuloksena on todennäköisesti tietynlainen käyttäytyminen. Kun oppilaat sitten valitsevat oikein, heitä palkitaan tästä käytöksestä.
Opitun vahvistamisella puolestaan tarkoitetaan halutun ymmärryksen tai tunteen voimistamista. Tämä voi tapahtua esimerkiksi tekemällä hullunkurisia uutishaastatteluja tai poliisitarkastajan vierailukäyntejä, joissa lapset joutuvat omin sanoin selittämään oppimaansa. Oppilaiden tulisi myös oppia yhdistämään ohjelmien ydinasiat omaan elämäänsä. On melko helppoa ymmärtää vedenkiertokulku ekologisena järjestelmänä. Kokonaan toinen asia on tajuta, mikä yhteys tällä on jäteveteen, jonka laskemme alas viemäristä. Ohjaajien onkin varauduttava antamaan tällaisia esimerkkejä heti harjoituksen jälkeen.

Ole hyvän ympäristökäyttäytymisen esikuvana

Jos osoitamme omalla elämäntavallamme, että välitämme maapallosta ja kannamme siitä huolta, meillä on paljon suuremmat mahdollisuudet saada oppilaamme muuttamaan oma elämäntapansa. (Osallistujat huomaavat kyllä käytätkö hiustenkuivaajaa, tapatko hämähäkkejä, kannatko mukanasi kankaista lautasliinaa, sammutatko valot, autatko kastemadon tien yli jne.)

UPPOUTUMINEN

”Uskomme, että ohjelmien on tarjottava runsaasti rikkaita omakohtaisia kokemuksia luonnossa.”

Meidän on autettava ihmisiä imemään itseensä enemmän ympäröivästä luonnosta. Monet viettävät aikaa luonnossa, mutta eivät koskaan kosketa sitä, eikä se siksi kosketa heitä. Meidän täytyy pitää huolta siitä, että ihmiset nauttivat luonnossa olostaan. Heidän täytyy voida muistella kokemustaan ilolla, jotta he haluaisivat kokea jotakin samanlaista uudestaan.

Omakohtainen uppoutuminen

Uppoutuminen tarkoittaa sukeltamista tai jonkin syvällistä vastaanottamista. Maakasvatuksessa meidän täytyy saada aikaan molemmat. Yksi uppoutuminen ei riitä, jos halutaan, että osallistuja palaisi kotiinsa uutena ihmisenä. Luontoon täytyy uppoutua kerta toisensa jälkeen. Niinpä kun viemme oppilaamme luontoon, haluamme myös antaa heille jotakin, mitä he voivat tehdä vielä myöhemminkin palattuaan luokkiinsa ja koteihinsa.

Havaitsemisen rikastaminen

Valitettavasti meistä aikuisista tulee usein niin mahdottoman itsekylläisiä, että menetämme kyvyn käydä maahan nelinkontin ja tarkastella elämän ihmeitä läheltä. Monet nykypäivän ihmiset käyvät luonnossa, mutta palaavat sieltä tyhjin käsin. Heidän havaintokykynsä on siinä määrin sumentunut, tai he ovat niin täynnä omaa itseään, että heiltä jää näkemättä ja kokematta suurin osa siitä, mikä heitä ympäröi. Meidän täytyy kehittää ja jalostaa uudelleen sellaisia luontaisia taitoja ja aisteja, jotka ovat surkastuneet keinotekoisten koteloidemme sisällä.

Miellyttävät kokemukset

Kun katsot ympärillesi niin huomaat, että ihmiset tekevät sitä , mikä heistä tuntuu hyvältä. Tunteet ovat todellisia. Me emme saisi ylenkatsoa niiden merkitystä ihmisen elämässä vain siksi, että niitä on vaikea arvioida. Ohjaaja, joka ei ota oppilaittensa tunteita huomioon, joutuu pian vaikeuksiin. Lähtökohtana on, että se mitä tehdään on hauskaa. Sitten vain huolehditaan siitä, että kaikki muutkin kokevat niin.

Uppoutumismenetelmiä

- Vaihda näkökulmaa tehdäksesi tutusta tuntematon
- Tutki jokin alue käyttäen kaikkia aistejasi
- Vähennä vaatteita, jotta fyysinen kosketus lisääntyisi
- Matki luonnon toimintoja (juokse kuin vesi, pyrähtele kuin tuuli…)
- Ryömi tai kieri tai ’ajelehdi’ sen sijaan, että kävelisit
- Peitä silmäsi tai korvasi, jotta muut aistit herkistyisivät
- Esitä muita olentoja tai esineitä
- Katsele maailmaa jonkin muun olennon tai esineen näkökulmasta
- Poikkea pois polulta, kulje maastossa
- Etsi jännittäviä tähystyspaikkoja
- Silitä, halaa ja suukottele olentoja ja esineitä
- Mene ulos epätavallisina aikoina ja epätavallisissa olosuhteissa
- Leiki jollakin lapsuuden ajan lelulla, mene sitten kävelylle luontoon
- Vietä koko päivä ulkona (aamunkoitosta iltahämärään) kuvitellen, että on elämäsi viimeinen päivä

YHDISTÄMINEN

”Uskomme, että ihmisille tulee antaa aikaa yksinoloon luonnossa, missä he voivat pohtia elämän kaikkia ilmenemismuotoja.”

Haluamme tarjota ihmisille aikaa yksinoloon luonnossa, missä he voivat pohtia elämän kaikkia ilmenemismuotoja, myös omaansa. Haluamme toisin sanoen auttaa osallistujia sekä pääsemään yhteyteen muiden eliöiden kanssa että yhdistämään tämän kokemuksen aiempiin kokemuksiinsa. Haluamme, että he pääsevät omakohtaisesti kosketuksiin luonnon kanssa tunteiden tasolla ja samalla yhdistävät sen omiin aiempiin kokemuksiinsa tiedon tasolla. Yksinolo auttaa sisäistämään tiedon ja tunteet. Ehdotamme myös usein, että osallistujat kirjoittaisivat päiväkirjaa yksinoloharjoituksensa aikana. Se voi auttaa heitä selventämään omia ajatuksiaan ja tunteitaan maapalloa kohtaan. Yksinolo on siis tärkeä tunteiden käsittelyn ”menetelmä”.

Yksinolon järjestäminen

Koko ryhmä yhteen ennen lähtöä ja pyydä kaikkia nostamaan kätensä ylös, aivan kuin he tarttuisivat esirippuun. Sen jälkeen vedätte yhdessä alas ”hiljaisuuden hunnun” (muista nostattaa huntu ylös kun harjoitus päättyy)

Selitä oppilaille, että on yleensä hyvä istua yksinolokokemuksen aikana, jotta he olisivat aktiivisempia vastaanottajia.

Tee koululaisryhmien harjoituksesta jäsentyneempi (Voit esimerkiksi viedä heidät yksitellen omiin luontokoloihinsa ja myös hakea heidät sieltä lopuksi. Parilla ensimmäisellä kerralla voit antaa heille tehtävän, johon he voivat keskittyä. Voit myös antaa jokaiselle kirjasen, johon he voivat merkitä huomioitaan.)

Painota sitä, etteivät nämä kokemukset ole ensisijaisesti lukemista, kirjoittamista tai mietiskelyä varten. Tehtävänä on saada osallistujat kosketuksiin elämän virran kanssa. Jonkin verran aikaa tulee varata pelkästään siihen, että vastaanottaa kaikkea ympärillään, että elää tässä hetkessä. Ehdota, että oppilaat yrittäisivät virittäytyä erilaisten luonnon vivahteiden tasolle (muotojen, sävyjen ja sointujen).